Lapselle sijoittaminen
Kun lapsi syntyy, läheiset kysyvät mitä pienokainen tarvitsee. Vauvanvaatteet ovat tarpeellisia ja pehmoeläimet söpöjä, mutta parhaimmillaan lahjat ovat käänteentekeviä. Yksi sellainen on hyvä taloudellinen tulevaisuus. Se voi tarkoittaa mahdollisuutta aloittaa aikuisuus vakaalla taloudellisella pohjalla tai vaikkapa muhkeaa eläkepottia.
Tällä sivulla käymme läpi vaihtoehtoja lapselle säästämiseen ja sijoittamiseen. Näytämme konkreettisilla luvuilla, miten pitkäjänteinen sijoittaminen rakentaa varallisuutta. Tavoitteemme on antaa tietoa, jonka perusteella voit tehdä juuri sinun lapsellesi mahdollisimman hyviä päätöksiä.
Lapsi on aikuiseen verrattuna ylivoimainen sijoittaja, mutta toimeen pitää tarttua heti
Lapsen sijoittamisessa kahden faktan ymmärtäminen nousee tärkeydessään yli kaiken muun: aloittakaa mahdollisimman aikaisin ja sijoittakaa korkean tuotto-odotuksen kohteisiin.
Aloittaminen mahdollisimman aikaisin
Yksi asia sijoittamisessa on varmaa: mitä pidempi aika rahalla on kasvaa, sitä suurempi on tuotto konkreettisissa euroissa. Siksi sijoittaminen tulee aloittaa mahdollisimman aikaisin. Korkoa korolle -ilmiötä ei turhaan kutsuta maailman kahdeksanneksi ihmeeksi. Kokeile laskurillamme erilaisia skenaarioita ja näet, kuinka huikea korkoa korolle -vaikutus on.
Aito riski ei ole kurssien heilahtelut vaan liian alhainen tuotto
Aikaisen aloittamisen lisäksi on tärkeää valita sijoituskohde oikein. Tehtävä ei ole suinkaan niin vaikea, kuin sijoittamiseen perehtymätön äkkiseltään luulisi. Riittää, kun ymmärtää sijoittaa riittävän korkean tuotto-odotuksen kohteeseen (lue: osakkeisiin), koska (A) korkea tuotto maksimoi korkoa korolle -ilmiön voiman, ja (B) korkean tuotto-odotuksen sijoittamiseen liittyvät riskit pienenevät huomattavasti, kun sijoituksen ajallinen pituus on riittävä. Lapsen tapauksessa se lähes automaattisesti sitä myös on.
Jos aloittaa mahdollisimman aikaisin ja ymmärtää sijoittaa osakkeisiin, tulee tuotto lähes automaattisesti muodostumaan jopa eksponentiaaliseksi.
Muutama konkreettinen esimerkki:
Aloittamisen jälkeen moni kokee jopa helpotuksen tunteen, että nyt yksi tärkeä asia on kerralla hoidossa ja aika on nyt lapsemme puolella.
Paljonko lapsellesi kertyy?
Selvitä, kuinka lapsen sijoitusvarallisuus kehittyy. Syötä viisi olennaista perustietoa ja saat odotetun lopputuloksen graafilla ja myös taulukkomuodossa.
Kokonaissäästöt
Tuoton osuus
Loppusumma
| Vuosi | Kokonaissäästöt | Tuotto | Loppusumma |
|---|
Yleisimmät perusvaihtoehdot lapsen sijoituskohteiksi
1. Käteinen
Säästötili pankissa on monelle ensimmäinen mieleen tuleva vaihtoehto lapsen rahoille. Se on yksinkertainen, helposti ymmärrettävä ja se tuntuu turvalliselta.
Plussat:
- Pääoma on aina saatavilla ja se ei vaihtele arvossa
- Talletussuoja takaa rahasi 100 000 euroon asti pankin maksukyvyttömyyden varalta
Miinukset:
- Matala tuotto, tyypillisesti 1–2 prosenttia vuodessa
- Inflaatio syö rahan ostovoiman. 2 prosentin inflaatiolla säästötilitalletus on 20 vuoden kuluttua ostovoimaltaan käytännössä muuttumaton, ellei jopa alhaisempi
Pähkinänkuoressa: Ei tarvitse huolehtia kurssiheilunnasta, mutta tuottoa (inflaation jälkeen) ei erittäin suurella todennäköisyydellä tule lainkaan. Näin ollen lapsen vaurastuminen jää saavuttamatta.
2. Korot
Korkosijoituksilla tarkoitetaan erilaisia vieraan pääoman ehtoisesti tehtäviä sijoituksia. Silloin lapsen rahat lainataan jollekin, joka maksaa rahoille korkoa. Lapsen tapauksessa vain korkorahastot ovat käytännössä mahdollisia, jotta riittävä hajautus saadaan aikaiseksi. Rahastosta riippuen rahat tyypillisesti lainataan valtiolle ja/tai yrityksille.
Plussat:
- Tuotto-odotus (rahastosta riippuen) on tyypillisesti korkeampi kuin säästötilin.
- Korkosijoitukset vaihtelevat arvossaan hieman osakkeita vähemmän. Tällä on arvoa kuitenkin vain silloin, jos on odotettavissa tarve keskeyttää lapsen sijoittaminen kesken alkuperäisen suunnitelman.
Miinukset:
- Tuotto jää tarpeettoman alhaiseksi. Näin ollen korkoa korolle -ilmiön suurin hyöty jää saavuttamatta.
- Alhaisemmasta arvonvaihtelusta huolimatta korkosijoitusetkin tyypillisesti kokevat periodeja, jolloin niiden arvo kehittyy negatiivisesti.
Pähkinänkuoressa: Korkorahastojen arvo heilahtelee vähemmän kuin osakkeiden, mutta pitkän aikavälin tuotto jää hyvin suurella todennäköisyydellä merkittävästi osaketuottoa alhaisemmaksi.
3. Osakkeet
Osakesijoitukset edustavat suoria osuuksia yhtiön liiketoiminnasta, eli osakesijoittaja on yksi yhtiön omistajista. Näin ollen hänelle kuuluu osuus yhtiön voitoista. Osakesijoittajan tuotto-odotus on korkea, koska hän omistajana kantaa suurimman riskin yhtiön menestyksestä.
Plussat:
- Osakkeiden korkea tuotto-odotus on tärkein lapsen varallisuutta kasvattava moottori
- Riittävän pitkällä aikavälillä osakkeisiin liittyvä riski, eli osakekurssien liikkuminen välillä myös alas, pienenee merkittävästi.
Miinukset:
- Osakkeiden arvo heiluu lyhyellä aikavälillä, joten osakkeet eivät sovi lyhyellä, esim. muutaman vuoden tähtäimellä sijoittaville.
- Pitkäjänteisenä osakkeiden omistajana pysyttely saattaa tuntua vaikealta, koska välillä kurssit laskevat. Tunteiden pitää pysyä kurissa, jotta tunteisiin pohjautuvia päätöksiä tule tehtyä. Klassisin esimerkki tällaisesta päätöksestä on myydä silloin, kun kurssit ovat alhaalla.
Pähkinänkuoressa: Osakekurssien heilunnan sietäminen on pakollinen paha, mutta pitkällä aikavälillä sitä kompensoi korkea, parhaimmillaan jopa eksponentiaalinen, tuotto.
Vision rahastoista suosituksemme lapselle on Compounder
VISIO
compounder
Maailman vahvimmat yhtiöt yhtenä rahastona. Turvaa kannattavuudesta, vahvasta taseesta ja markkinajohtajuudesta.
1. Compounder on lapsen sijoittamiseen valmis Avaimet käteen -ratkaisu.
2. Suunniteltu nimenomaan pitkäjänteiseen osakesijoittamisesta hyötymiseen.
3. Saat lapsen sijoitusten kehityksestä henkilökohtaisen raportin kerran kuukaudessa.
Miksi osakkeisiin sijoittava rahasto on useimmille lapsille paras valinta?
Kun vertailet eri vaihtoehtoja lapselle säästämiseen, osakkeisiin sijoittava rahasto nousee useimmissa tapauksissa järkevimmäksi ratkaisuksi. Tämä ei tarkoita sitä, että se olisi aina helpoin tai kaikille välttämättä mukavinkaan vaihtoehto, koska välillä osakekurssit myös laskevat. Pitkä aikaväli kuitenkin pienentää kurssien heilunnan vaikutusta merkittävästi ja tuotto muodostuu korkeammaksi kuin vähäriskisemmissä sijoituksissa. Siksi se on erittäin todennäköisesti paras tapa rakentaa lapselle merkittävää varallisuutta.
Osakesijoittamisen riski pienenee ja tuotto kasvaa ajan myötä
Tämä on tärkein asia ymmärtää, kun sijoitetaan lapselle.
Monet ajattelevat, että osakkeet ovat “riskisiä” ja säästötili “turvallinen”. Tämä pitää paikkansa lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä tilanne on päinvastainen. Lyhyellä aikavälillä (1–3 vuotta) osakesijoitus voi hyvinkin olla riskialtis, koska kurssit voivat olla alamaissa juuri silloin kun tarvitset rahaa. Pidemmällä (esim. 10 vuotta ja yli) aikajänteellä riski hävitä rahaa kuitenkin pienenee merkittävästi, ja todennäköisyys saada hyvää tuottoa kasvaa.
Säästötilin “turvallisuus” on harhaanjohtava ajatus, koska vaikka pääoma hieman kasvaa, syö inflaatio sen ostovoimaa hiljaa mutta varmasti. Pitkällä aikavälillä säästötili on varma tapa hävitä ostovoiman kilpajuoksu. Kun sijoitat lapselle, sinulla on käytettävissäsi se luksus, että voit katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Tällöin kannattaa hyödyntää aikaa ja antaa osakkeiden tuottopotentiaalin tehdä tehtävänsä.
Ammattilaiset tekevät työn puolestasi
Rahastoa hoitaa tiimi, joka seuraa markkinoita, analysoi yhtiöitä ja tekee sijoituspäätökset päivittäin. Sinun ei tarvitse lukea yhtiöiden vuosikertomuksia, seurata talousuutisia altistuen epävarmuuden tunteille, jota milloin mikäkin orastava “kriisi” aiheuttaa, taikka miettiä milloin ostaa ja milloin myydä. Tämä on erityisen arvokasta, jos sinulla on muutenkin kiire työn, perheen ja arjen pyörittämisen kanssa. Toki tästä palvelusta maksetaan – rahastoilla on juoksevia kuluja – mutta hyvin hoidettu rahasto tarjoaa vastineeksi ammattimaisen sijoitusprosessin, johon sinulla ei yksin olisi aikaa, resursseja tai osaamista.
Aika tekee tehtävänsä – jo 18 vuotta on loistava sijoitushorisontti
Kun aikaa on paljon, lyhytaikaiset heilahdukset menettävät merkityksensä. Osakemarkkinat voivat laskea yhtenä vuonna 20 prosenttia ja nousta seuraavana 30 prosenttia. Tämä on normaalia ja kuuluu osakesijoittamiseen. Kun tarkastelet 10 vuoden ja pidempiä ajanjaksoja, heilahdukset tasoittuvat ja pitkän aikavälin trendi nousee esiin.
Historiallisesti osakkeet ovat tuottaneet keskimäärin 7–9 prosenttia vuodessa pitkällä aikavälillä. Tämä ei tarkoita sitä, että joka vuosi tuottaisi 7–9 prosenttia – joskus tuotto on -15 prosenttia, joskus +25 prosenttia – mutta pitkällä aikavälillä keskiarvo on ollut selvästi positiivinen.
Hajautus – sijoittajan ainoa ilmainen lounas
Kun sijoitat rahastoon, rahasi jakautuvat automaattisesti riittävän moneen toimialaan ja yhtiöön. Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäisen yhtiön ongelmat eivät romuta koko sijoitustasi. Jos omistat vain yhden tai kaksi osaketta ja toinen yhtiö ajautuu konkurssiin, pysyvä pääoman menetys voi olla merkittävä. Rahastossa tämä riski hajaantuu.
Hajauttaminen toimii myös maiden ja toimialojen välillä. Maailman pörsseistä Suomen osuus on vain noin 0,2 prosenttia. On järkevää antaa lapsesi rahojen tehdä töitä myös esimerkiksi yhdysvaltalaisessa teknologiayhtiössä, kanadalaisella rautatieyhtiöllä tai aasialaisella mikrosirutehtaalla – ei vain Keilaniemessä.
“Tiimimme merkittävät omat sijoitukset rahastoissamme ovat sitoutumisemme tae.”
Petri Tuutti
Miten aloittaa?
Kun olet päättänyt aloittaa säästämisen ja sijoittamisen lapselle, seuraava kysymys on: miten konkreettisesti aloitan? Tässä kaksi keskeistä askelta, jotka helpottavat aloitusta ja varmistavat, että pysyt suunnitelmassa pitkällä aikavälillä.
Aseta tavoite
Ennen kuin teet ensimmäistäkään sijoitusta, mieti huolellisesti mihin tähtäät. Suunnitelman ei tarvitse olla matemaattisen tarkka eikä sen tarvitse sisältää ensimmäistäkään hienostunutta sijoitustieteellistä laskelmaa. Jonkinlainen terve ylätason suunnitelma auttaa pysymään raiteilla. Matka tulee olemaan pitkä ja sen varrella tulee tapahtumaan asioista, jotka saavat useimmat pohtimaan leikin jättämistä kesken. Itse tehty järkevä ja realistinen suunnitelma auttaa pysymään sijoitettuna ja välttämään erittäin kalliit ns. “helpot virheet”.
Kysymyksiä, joita kannattaa pohtia:
- Kuinka paljon haluat säästää yhteensä? Esimerkiksi 30 000 euroa opiskelun tai asunnon alkuun?
- Mikä on aikahorisonttisi? 15 vuotta vai ehkä 30 vuotta?
- Kuinka paljon pystyt säästämään kuukaudessa? Realistinen summa, joka ei aiheuta taloudellista stressiä.
Kun sinulla on edes karkea tavoite, on helpompi laskea, kuinka paljon sinun kannattaa kuukausittain laittaa sivuun. Esimerkiksi jos tavoitteesi on 40 000 euroa 18 vuodessa ja oletetaan 7 prosentin vuosituotto, tarvitset noin 100 euron kuukausisäästön.
Automatisoi säästäminen
Yksi tehokkaimmista tavoista varmistaa pitkäjänteisyys on automatisoida prosessi. Kun säästäminen tapahtuu automaattisesti joka kuukausi, sinun ei tarvitse miettiä “olisiko nyt hyvä hetki sijoittaa” tai “pitäisikö odottaa että markkinat laskevat”. Tällaiset pohdinnat pitävät sisällään suuren määrän epävarmuuksia ja niiden osuminen oikeaan ei tosielämässä ole ensinkään niin todennäköistä, kuin miltä se saattaa omissa ajatuksissa tuntua.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että asetat kuukausittaisen automaattisen siirron pankkitililtäsi rahastoon. Olipa summa sitten 50, 100 tai 200 euroa kuukaudessa, se lähtee aina samana päivänä ilman että sinun tarvitsee tehdä mitään.
Tämä menetelmä poistaa myös markkinoiden ajoituksen ongelman. Kun sijoitat joka kuukausi saman summan, ostat välillä kalliimmalla ja välillä halvemmalla – keskimäärin päädyt hyvään hintaan ilman stressiä. Tätä kutsutaan ns. Cost Averaging -strategiaksi, ja se sopii erinomaisesti pitkäaikaiseen säästämiseen.
Älä sorru näihin virheisiin
Lapselle säästäminen on pitkä matka, ja matkan varrella on helppo tehdä virheitä, jotka nakertavat tuottoja tai pahimmillaan pilaa koko sijoitussuunnitelman. Tässä neljä yleisintä virhettä, jotka kannattaa välttää.
Säästötili “turvallisena” pitkän aikavälin ratkaisuna
Monet vanhemmat valitsevat säästötilin, koska se tuntuu turvalliselta. Pääoma ei heilahtele, ja rahaa voi nostaa milloin tahansa. Lyhyellä aikavälillä tämä on järkevää, mutta pitkällä aikajänteellä, kuten lapselle on tarkoituksenmukaista, säästötili on itse asiassa riskialtis valinta.
Miksi? Inflaatio syö rahan ostovoimaa tasaisesti vuodesta toiseen. Jos inflaatio on keskimäärin 2 prosenttia vuodessa ja säästötilisi korko 1 prosentti, menetät vuosittain yhden prosentin ostovoimaa. Pitkässä juoksussa tuotot jäävät haaveeksi ja säästötili tarkoittaakin pudotusta rahan todellisessa arvossa.
Liian aktiivinen kaupankäynti
Kun seuraat sijoitustesi arvoa säännöllisesti, saatat tuntea houkutusta tehdä muutoksia: “Nyt markkinat ovat korkealla, myyn pois ja ostan takaisin kun ne laskevat”.
Ongelma on, että jokainen kauppa maksaa. Kaupankäyntikulut, verot ja mahdolliset merkintä- ja lunastuspalkkiot nakertavat tuottoja yllättävän nopeasti. Lisäksi markkinoiden ajoittaminen on tutkitusti erittäin vaikeaa. Jos myyt pohjilla ja kurssit ampaisevat nousuun, on paljon mahdollista että sijoittaminen jää tyystin.
Paras strategia on yleensä yksinkertaisin: valitse laadukas rahasto ja pidä siitä kiinni. Anna ajan tehdä työnsä. Kuten sanomme usein: aika markkinoilla voittaa markkinoiden ajoituksen.
Markkinoiden ajoitusyritykset
Tämä liittyy edelliseen, mutta ansaitsee oman kohtansa. Monet sijoittajat yrittävät ostaa “pohjalta” ja myydä “huipulta”. Käytännössä tämä johtaa siihen, että ostetaan kun kaikki tuntuu hyvältä (eli hinnat ovat korkealla) ja myydään kun pelottaa (eli hinnat ovat matalalla). Tulos on täysin päinvastainen kuin tavoite.
Kun sijoitat kuukausittain automaattisesti, et joudu miettimään ajoitusta. Ostat välillä kalliimmalla, välillä halvemmalla, ja pitkällä aikavälillä keskihinta on kohtuullinen. Tämä poistaa tunnepohjaiset päätökset yhtälöstä.
Nostaminen väärään aikaan
Yksi suurimmista virheistä on nostaa rahaa ulos juuri silloin, kun markkinat ovat laskeneet. Tämä tekee väliaikaisesta paperitappiosta todellisen tappion.
Osakemarkkinat heilahtelevat – se on normaalia. Joskus rahastosi arvo voi laskea 10, 20 tai jopa 30 prosenttia. Jos tässä vaiheessa pelästyt ja nostat rahat pois, realisoit tappion. Jos sen sijaan pysyt rauhallisena ja odotat, markkinat ovat historiallisesti aina toipuneet ja jatkaneet nousuaan.
Kärsivällisyys on sijoittajan tärkein ominaisuus. Lapselle säästettäessä sinulla on se etu, että tiedät tarkalleen, milloin rahaa tarvitaan. Voit suunnitella etukäteen ja vältät tilanteen, jossa joudut nostamaan rahaa juuri väärään aikaan.
Usein kysyttyä
Tilaa uutiskirje
Kaupungin asiallisin sijoituskirje. Kommentoimme ajankohtaisia sijoittamiseen liittyviä uutisia ja teemoja tosissaan, mutta rennosti.